Minusta


Olen Anniina Kokkolasta. Perheeseeni kuuluu kaksi lasta, yksi pappa koira ja ihana aviomies. ❤️

Koulutukseltani olen lähihoitaja ja työskennellyt jo pidemmän aikaa varhaiskasvatuksen parissa, jonka ansiosta minulla on vahva kokemus lasten ja perheiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Osaan kohdata perheet lämpimästi, kuunnella heidän tarpeitaan ja tukea heitä erilaisissa elämäntilanteissa.

Doulana olen tukemassa raskaus ajasta synnytykseen ja vanhemmuuden ensi metreillä. Haluan auttaa synnyttäjää löytämään oman voimansa ja lempeyttä, sekä myötätuntoa itseään kohtaan. Doulana minulle on tärkeä kohdata jokainen juuri sellaisena, kuin hän on. Haluan luoda turvallisen tilan, jossa on lupa tulla kuulluksi ja nähdyksi, sekä olla oma itsensä. Sinussa on kaikki, mitä tarvitset ja olet hyvä juuri tuollaisena!

Rakastan liikkua luonnossa, tanssia musiikin tahdissa (nykyään enemmän lastenlaulujen😅), nauraa, mutta myös käydä syvällisiä keskusteluja ja heittäytyä milloin mihinkin. Pyrin elämään rennolla otteella ja löytämään arjesta pieniä ilon hetkiä. ✨

Minua kiehtovat erityisesti seksuaalisuuteen liittyvät teemat, tunne- ja vuorovaikutustaidot, sekä lempeä ja positiivinen kasvatus. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja yhteys omaan kehoon ovat aiheita, jotka ovat lähellä sydäntäni.

Luonteeltani olen avoin, iloinen, utelias, ajattelevainen, kiltti ja rohkea.

Arvoni doulana:
– Läsnäolo / Kuunteleminen
– Tasa-arvo / Yhdenvertaisuus
– Joustavuus
– Luottamus / Turva
– Huumori / Heittäytyminen

Minua on kuvailtu sanoilla: ”energinen”, ”luotettava”, ”pirskahteleva”, ”empaattinen” ja ”positiivinen. Toivon, että nämä välittyvät myös jokaiselle, jonka rinnalla saan kulkea.

Doulana haluan auttaa synnyttäjää löytämään oman voimansa ja lempeyttä, sekä myötätuntoa itseään kohtaan. Sinussa on kaikki, mitä tarvitset ja olet hyvä juuri tuollaisena!